Yhteishenki, tahto ja into arvostettu Oriflame palkinto
Tervehdys pitkästä aikaa rakkaat lukijat️. Eilisestä Oriflame Suomen Manager kokouksesta inspiroituneena päätin kirjoittaa jutun tänne blogiini.
Miulta on usein kysytty jopa kansainvälisellä tasolla ️, että mikä on se juttu millä saan BDB puun innostumaan.
Miulle Oriflame on yhteisö ns. Toinen Perhe. Koen, että olen tärkeä henkilö ”emo”
oman puun väelle... tai ainakin toivon niin olevan! Kai se jollakin tavalla on kohottanut miun itsetuntoa?! Miusta on kasvanut rohkeampi, päättäväisempi, oman tien kulkija jne.
Yksi Oriflamen arvo on Yhteishenki, kun on mukavaa yhdessä️ja koetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta... silloin puhalletaan yhteen hiileen ja saadaan yhteisö toimimaan niin, että iloitaan myös toisten menestyksestä. Olivatpa he omassa puussa tai kaverin Oriflame puussa❣️
Toinen arvo on into kun innostumme niin onnistumme ja kun onnistumme niin innostumme uudelleen... ja näin meille on tapahtunut monta kertaa.
Kolmas arvo on tahto...Kun oikein kovasti jotakin tahtoo ja tavoittelee > suunta on oikea ja sitä kohti silloin menee.Alitajunta johdattaa meitä siihen suuntaan.
️Kiitos Oriflame Suomelle arvostan🏻 tätä palkintoa enemmän kun uskotte.
Yhteishenki, Tahto ja Into (Togetherness, Spirit and Passion) nuo Oriflamen arvot on sydäntäni ️ lähellä ja nyt eilen sain tunnustusta työlleni.
"Kun sinulle tulee ikää, huomaat, että sinulla on kaksi kättä - toinen, auttaaksesi itseäsi, toinen, auttaaksesi muita." - Audrey Hedburn
Tänään oon tässä itsekseen miettinyt... omaa elämääni ja sitä miten oon kasvanut ja varmasti muuttunut ihmisenä 25v:den aikana. Nyt kun muistelen aikaa ennen lapsia, kun työskentelin kaupallisella alalla ja hoitoalalla... olin se kiltti, nöyrä, myyjä/hoitaja kenellä oli usein paha olla työyhteisössä.
Siihen aikaan elämässä kyllä tapahtui kaikenlaista... mikä varmasti vaikutti osaltaan siihen... eikä siitä sen enempää.
Koen etten koskaan saanut oikein käyttää omaa päätäni, luovuuttani ja menin ikään kuin hukkaan 🤷🏼♀️.
”Vahvemmat” ihmiset jyräävät allensa ne kiltit... en tiiä miksi he näin käyttäytyvät ehkä siksi, että pönkittävät sillä omaa heikkoa itsetuntoa. Olen myös monesti ajatellut sitäkin, että tämmöinen henkilö koetaan uhkaksi itselle... ja siksi käytös on tuommoista heiltä. En tiiä ymmärsikö kukaan mitä tarkoitan?
Miulla on ollut todella ihania ja mukavia työpaikkoja ja työkavereita ️ kiitos näistä ajoista!
Oriflame ja yrittäjänä toimiminen on varmasti kasvattanut miuta ihmisenä... toki ikäkin tehnyt tehtävänsä.
Usein mietin itsekseen sitäkin, kun teen tätä työtäni, valmennan ihmisiä niin haluaisin tehdä sitä niin, että itse en sortuisi siihen samaan mitä olen itse kokenut... välillä miulta tosiaan kysytään miksi autan niin usein toisia... ja yleensä aina vastaan niin, että eihän se ole miulta itseltä pois️ ja sitä oppii itsekin samalla, kun opastaa toisia ja voi olla avuksi.
Aurinkoista sunnuntaita ystävät kiitos, että olette️just sellaisia, kun olette!
Ps. Oletko sie seuraava oriflamelainen? Uusi Brand Partner?!
t.Päivi
Uusimmat kommentit
No niin oli 😊... kiva kun pääsit osallistumaan ❤️
Kiitos 😊
KiitoS ❤️! Voimia❤️!
Matkoja tulee koko ajan lisää mihin on mahdollisuus päästä. Toivottavasti pääset vielä nauttimaan jostakin matkasta.