DISC tyylit ja itse analysointia.

Olin DISC tyylissä S eli sininen väri. Ja tulos kyllä täsmäsi oikein hyvin minuun. Joten kerronpa vähän ensin itsestä ja tavastani toimia Oriflamen aluejohtajana.

Meillä on tosiaan Oriflamessa 3 perus arvoa yhteishenki, tahto ja into. Ja näistä minulle on tuo yhteishenki erityisen tärkeä. Kuten siniselle tyypille on ominaista… hän on usein yhteistyökykyinen ihminen ja tuntee tyydytystä siitä, että voi tehdä osansa ryhmän hyväksi. Huomaan, että teen todella paljon töitä sen eteen, jotta kaikilla olisi hyvä olla.  Kiltti minä olen ollut aina työntekijänä ja nuorempana siitä jokseenkin varmaan kärsinytkin, mutta pakko on ollut opetella sanoa ei ja kieltäytyä joistakin töistä sekä pitämään omia puolia. Ristiriidoista en tykkää ja kun niitä tulee… mielelläni haluan ne selvittää mahdollisimman tyylikkäästi.

Arvostusta kaipaan tekemälleni työlle, mutta en ole mitenkään tittelin kipeä. Ja silloin, kun tiedän, että olen oikeasti jonkun asian ansainnut ja minut huomioidaan siitä. Uskallan oikeasti olla ylpeä siitä. Tuo minua nauratti tuo… saatan tehdä jonkun puolesta työn jos tulos ei miellytä… näin saatan todellakin tehdä. Vaikka kyllä pitäisi laittaa ne alaiset tekemään asian uudelleen, jotta oppisivat siitä. Tätäkin opettelen koko ajan. Jotenkin tuntuu, että olen itse hirmu vaativa omista tekemisistäni, joskus liiankin. Keltaista tunnontarkkaa tyyppiäkin minusta löytyy. Jos esim. aloitan jotakin isompaa uutta juttua. Haluan, että se asia tehdään alusta asti kunnolla. Ei niin, että jotakin sinnepäin. Huomaan kuitenkin hyväksyväni kentältä tätä tyyliä. Vaikka mielessäni ajattelen, että miksi tuo tekee tuon homman noin, mutta erilaisuus on myös hyväksyttävä. Samaan tulokseen voidaan päästä niin eri tyylillä. Mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Ja hyväksyn kyllä ihmisten erilaisuuden ja se onkin varmasti meidän alueen rikkaus, että mukaan mahtuu paljon erilaisia ihmisiä. Silloin täydennetään toisiamme…. vähän niin kun kotonakin avioliitossa.

Kyllä tykkään, että työilmapiiri on rauhallinen. Välitän aidosti ihmisistä huolineen ja murheineen ja keskustelen heidän kanssaan paljon muusta, kun työasioista. Haluan tutustua heihin oikeasti. Jos olisin jatkanut hoitoalalla minä olisin todennäköisesti terapeuttisessa työssä. Sitä minulle on suositeltukin. Minua kiehtoo ihmisten hyvinvointi ja erityisesti henkinen hyvinvointi. Minulle merkitsee todella paljon, että näen ihmisten kehittymisen tässä työssä. Miten ujosta ihmisestä kasvaa rohkeampi. Miten hänen itsetunto kasvaa ja hän seisoo taas omilla jaloillaan. Tässä reilu 16v aikana olen nähnyt aika monta tarinaa.

Olen ollut mukana pilottina monessa Oriflamen asiassa samoin myös strategia ryhmässä. Joten koen, että minua arvostetaan työssäni ja minua myös kuunnellaan mitä sanottavaa tai kehitettävää minulla on. Kieltämättä se viime syksyn ASML:n Vuoden suoramyyjä palkinto oli yksi semmoinen palkinto mikä kohotti kyllä itsetuntoa. Vihdoinkin minun työpanos on kuultu ja nähty. Ja sain sitä arvostusta mitä olin kaivannut. Tosin minut on palkittu aika monta kertaa muutenkin, mutta tuo oli varmasti yksi urani huippukohta. Ja kyllä ne näyttivät olevan ne alueeni ihmiset ja jotkut kollegatkin sitä mieltä, että palkinto meni juuri oikealle ihmiselle. Tykkään todellakin tehdä tasaista ja hyvää työtä. Pikku hiljaa pienistä puroista kasvavat virtaavat joet.

Negatiivisista ja valittavista ihmisistä en erityisemmin välitä. Enkä kyllä siitäkään, että joudun negatiivista palautetta antamaan. Näin olen kuitenkin joutunut työssäni tekemään ja sekin minulta tarpeen tullen onnistuu. Tykkään tosiaan, että asiat ovat järjestyksessä. Noudatetaan sääntöjä… semmoinen kaaosmainen touhu. Säntäily sinne tänne ei yleensä pääty hyvin. Jotkut osaavat sen hyvin toiset eivät ollenkaan. Aloittavat monta projektia ja yhtään ei saada valmiiksi. Mikä punaiselle, ihmisille on tyypillistä. Minustakin löytyy tätä punaista tyyppiä. Tiedän, että kun tulen juhliin tai johonkin tilaan missä on paljon ihmisiä. Otan kyllä huomion itseeni. Perus arjessa en ole ollenkaan sellainen. Olen avoin ja puhelias, mutta mielestäni myös hyvä kuuntelija. Tarpeen tullen pystyn tekemään todella nopeita päätöksiä työssäni. Silloin ei märehditä eikä mietitä milloin tekisi tämän homman. Vaan silloin toimitaan, on taottava kun rauta kuumaa. Myös kekseliäisyyttä minusta löytyy joten meneekö nämäkin sinne punaiselle puolelle. Eivät taida olla tyypillistä siniselle värityypille...

Onko siulle tehty DISC analyysia? Ihan virallista... tässä analyysissa menee päälaelleen "Idiootit ympärillä" kirjan värityypit... :) joten kirjoittamani teksti ei ole siihen verrannollinen vaikka samoista asioista puhutaankin.