27. touko, 2018

Aurinko 🌞ja kekkerit 😍! Loistava yhdistelmä.

Kesän ”kuumimmat” Grillit huurussa kekkerit 😊26.5. Lauantaina

Kuten jo monena aiempana vuotena olin tehnyt kevät kampanjan alueelleni/puulleni.
Juhliin sai kutsun miun ja Johannan alueiden managerit ja business class edustajat. Myös myynnillä ja rekrytoinnilla oli mahdollisuus päästä mukaan. Näin jokaisella on mahdollisuus päästä juhliin mukaan.

Juhlien valmisteluihin meni tietysti Aikaa. Piti valmistella koulutusta ja etsiä jotakin mukavia palkintoja. Miettiä mistä palkitsisi kenttää tällä kertaa. Business classilaiset palkittiin kuka milläkin tavalla, ihonhoito settien myynnistä sekä wellness myynnistä. Lisäksi palkitsin managereita oman tiimin aktiivisuudesta ja keskimyynnistä.

Piti miettiä mitä grillataan niin, että kaikille ruokavalioista huolimatta on jotakin syötävää.
Onneksi tiiminvetäjä Päivi tuli avukseni valmistelemaan ruokaa ja juhlia. Kiitos ❤️ilman siuta en ois ehtinyt kaikkea.

Klo 15 aloitimme. Pikku hiljaa väkeä saapui paikalle. Oli ihana aurinkoinen 🌞kesäpäivä. Saimme nauttia ruokaa ja rupatella niitä näitä ulkona. Tämän jälkeen siirryimme sisälle. Oli vuorossa koulutus osio. Kävimme jakson asioita läpi. Huomioin hyvästä työstä paikalla olijoita.

Myyntipäällikkö Kati kertoi meille terveiset Ruotsissa pidetystä Digital Summit koulutuksesta. Mikä pidettiin Tukholmassa äskettäin. Suomesta sinne koulutukseen pääsi 3 manageria hakemusten perusteella ja meidän aluemyyntipäällikkö.
Kiitos Katille 😍esityksestä.

Tämän jälkeen oli skumppien vuoro. Nautimme miun ja ala-alueeni Johannan ansaitsemia palkinto pulloja. Näin Johanna👭 oli juhlissa mukana, kun hän ei päässyt itse paikalle. Sitten joimme kahvit kera mansikka-ja mustikka pizzan.

Tämän jälkeen osa vieraista lähti jo kotiin, mutta osa jäi meille iltaa istumaan. Olin kutsunut kotiini esiintymään 16v Jennan. Joka lauloi ja soitti kitaraa meille meidän kotiterassilla. Hän on niin lahjakas, että hänestä tullaan kuulemaan vielä😊!

Vielä ne monot veivät Lpr:nnan yöelämää katsomaan... sen pituinen se. ...😁

Ihana oli nähdä Teitä kaikkia 😍
Kiitokset vierailusta🍾🥂❤️....

Toivottavan muistan mainita kaikki 😍
Päivi, Pia, Kati, Jenni, Mimosa, Annika, Teemu, Pranee, Minna, Outi, Riitta, Miia, Mira, Maija, Minna, Piia, Kati, Mirka, Jonetta, Satu ja Vilma.

”Ystävyys ❤️ on yhdessä
kuljettua matkaa
jota ei yksin voi,
eikä haluakaan jatkaa.”

😘T.Päivi

Ohje mansikka pizzalle!
2 1/2dl juoksevaa margariinia
5dl gluteenittomia jauhoja
Tee näistä taikina ja levitä pellille.
Painele taikinan päälle 2,5dl mantelirouhetta
(pähkinärouhe käy myös)
Paista pohja uunissa 175*c n. 15-20min.

Valmista täyte...
Vatkaa 4dl kermavaahtoa.
1pkt maustamatonta tuorejuustoa ja sekoita siihen 2,5dl tomusokeria.
Sekoita nämä keskenään ja levitä jäähtyneen pohjan päälle.

Viipaloi 1l mansikoita ja laita vaahdon päälle.
Tämän päälle vielä mansikkakiisseliä.
Ja ei muuta kun jääkaappiin.
Ite teen aina edellisenä päivänä niin on sitten seuraavana päivänä kiisselitkin jämähtäneet pintaan.
Voit korvata mansikat esim.
1l pensasmustikoita ja mansikkakiisselin tilalle vadelmakiisseliä.