31. tammi, 2018

Kai sitä 15-16v jotakin oppii 😊?!

Rupesin oikein miettimään🤔 mitä kaikkea olen tämän Oriflamen avulla saanut ja oppinut...
Sain 30 hymynaamaa 😊aikaiseksi!

😊Ensinnäkin olen oppinut esiintymään paremmin. Perustelemaan asioita...
😊Olen oppinut vastaamaan vastaväitteisiin. Pitämään puoleni.
😊Olen oppinut hoitamaan ihoani.
😊Olen oppinut meikkaamaan ja käyttämään rohkeammin värejä.
😊Osaan tehdä kasvojen hemmotteluhoitoja.
😊Osaan tehdö käsihoitoja.
Tiedän Kynsienlakkaus niksejä.
😊Osaan kotihoitaa jalkojani.
😊Olen oppinut tuoksuista enemmän.
😊Olen oppinut kuinka syödä terveellisemmin.
😊Olen oppinut toimimaan yrittäjänä, kirjanpito juttuja.
😊Olen oppinut toimimaan somessa.
😊Olen saanut käydä Yrittäjäkoulun.
😊Olen saanut käydä kauneusneuvoja koulutuksen.
😊Olen saanut toimia kauneusneuvoja kouluttajana.
😊Olen ollut Wellness pilottina.
😊Olen ollut mukana strategia ryhmässä.
😊Olen taas pilotti/testiryhmässä testaamassa uutta ihanaa koulutus juttua.
😊Olen saanut lisää vahvuuksia toimia erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa.
😊Olen saanut toimia esimiehenä monen monta vuotta.
😊Olen toivottavasti oppinut virheistä ja epäonnistumisista.
😊Olen luonut ja löytänyt oman tavan toimia.
😊Olen tuntenut itseni hyväksi ja arvokkaaksi työssäni.
😊Olen saanut tehdä työtä mikä aina ei edes tunnu työltä.
😊Olen saanut hoitaa lapseni ja kuskata heitä harrastuksiin.
😊Olen päässyt seuraamaan vierestä miten ihmiset kasvavat Oriflamen avulla. Itsetunto nousee.
😊Olen päässyt usealle ulkomaan palkintomatkalle.
😊Olen päässyt nauttimaan upeista juhlista, esiintyjineen päivineen.
😊Olen saanut tuoda puolisoni mukaan juhliin ja matkoille.
😊Olen saanut paljon ihania uusia ystäviä. Kehen en olisi ilman tätä Oriflamea tutustunut.
😊Olen oppinut arvostamaan yrittäjän vastuuta ja vapautta.

😘T.Päivi