Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...
Hei!
En olekaan vähään aikaan ehtinyt tänne oikein mitään kirjoitella. On vähän kiirettä pukannut...
On ollut asiakastilaisuuksia, joulumarkkinoita yms.
Ja kotona semmoinen projekti missä meni useampi päivä. Vaihdettiin nimittäin työhuoneeni ja makuuhuoneen paikkoja. Samalla lähti liuta kenkiä, laukkuja, vaatteita jollekin onnelliselle joka tarvitsee niitä enemmän kuin mie.
Lisäksi meillä on ollut mein ampparin joulukokous josta liitin yhden kuvan tähän kuva kansioon.
Tänäkin vuonna järjestin alueeni managereille ja edustajille pikkujoulu kampanjan. Pikkujouluihin sai kutsun automaattisesti jos on manageri (tiiminvetäjä) tai business class edustaja. Sen lisäksi oli mahdollisuus saada kutsu joko tekemällä tietyn suuruinen myynti tai tuomalla ystäviä mukaan toimintaan. (rekrytointi)
Kutsuja lähti varmaan 30, mutta paikalle pääsi juhlimaan 12 henkilöä miun lisäksi. Aina ei pääse osallistumaan vaikka haluaisi. Sehän on selvä.
Aloitimme lämpimällä glögillä. Sen jälkeen söimme maittavan jouluaterian. Tv Pia Helveranta oli tehnyt niin herkulliset joululaatikot (porkkana-, lanttu- ja imelletty perunalaatikko) et en muista milloin oisin niin hyvän makuisia syönyt. Varmaan lapsena kun mummoni teki niitä.
Syömisen jälkeen saimme vierailevan esiintyjän. Tällä kertaa olin kutsunut nuoren lupaavan tähden, lappeenrantalaisen Jenna Tissarin, 16v. meille laulamaan ja soittamaan kitaraa. Olen tuntenut Jennan pienestä tytöstä asti. Hän on nuoremman tyttäreni parhaimpia ystäviä. Jenna lauloi kyllä niin sydämeen...
Sen jälkeen meillä alkoi pieni koulutus osuus. Ja olin usuttanut koulutukseen mukaan palkitsemisia mm. kampanja-ajan jaksojen myynti, ihonhoito settien myynti ja Wellness tuotteiden alkuvuoden myynti. Ja sitten suoritimme arvonnat (alueen oma kampanja).
Tämän jälkeen otimme shampanjat ja kilistimme alueen uudelle myyntiennätykselle.
Ja joimme Pian tekemät herkulliset kakkukahvit. Tämän jälkeen ilta jatkui... osa edustajista suuntasi kotiin ja osa Lappeenrannan yöhön.
Tuhannet kiitokset kaikista, ihanista lahjoista millä muistitte miuta. Ihan liikutuin lahjoja avatessa. Ja kiitos kaikille Oriflame puuni managereille ja edustajille tästä vuodesta 2017!
Tästä on todellakin hyvä jatkaa vuoteen 2018!
Hyvää joulun odotusta kaikille!
t. Päivi
Päivi hänninen
Päivi
No niin oli 😊... kiva kun pääsit osallistumaan ❤️