Nyt on siis jo 15,5 vuotta siitä, kun liityin Oriflameen.
Alkuperäisiä ammattejani on toimistotekniikan merkantti eli ns. kauppakoulu, vanhustyön lähihoitaja sekä koulunkäynti avustaja. Työkokemusta makkaran myyjästä > psykiatrin avustajaan...
Näin kerron alkuperäisessä Oriflame tarinassani liittymisestä toimintaan 😊.
"Se tapahtui äitiyslomalla olessani. Vanhempi tyttäreni oli tuolloin 1,8 vuotta ja nuorempi vasta 4 kuukautta. Olin juoksemassa Prinsessa-kierroksella, ja laitoin nimeni Oriflamen arvontalomakkeeseen. En yhtään muista mitä siihen kirjoitin, mutta päävoitto, eli ripsipermanentti, napsahti kohdalleni. Kun menin permikseen, niin Mirja Ahtola pyysi minut mukaan toimintaan, ja minä jäin heti koukkuun.
Ensin ajatukseni oli, että kustannan omat kosmetiikkani myymällä tuotteita muille. Äitiyspäivärahalla elävälle perheenäidille tämäkin oli lisätuloa! Lisäksi olin innoissani siitä, että sain oman kivan harrastuksen, jossa pääsi tutustumaan kosmetiikkamaailmaan. Olin innokas osallistuja, ja menin mielelläni mukaan koulutuksiin.
Puolen vuoden kuluttua Mirja tarjosi minulle mahdollisuutta yletä organisaatiossa. Lupasin miettiä asiaa. Ajatus pyöri päässäni ja tuntui jotenkin hienolta. Parin kuukauden kuluttua Mirja pyysi minua piiriedustaja-infoon, missä paljastettaisiin myös joku uusi kampanja. Se olikin sitten menoa! Olin aivan myyty, kun kuulin, että parhaat uudet piiriedustajat voisivat päästä Egyptiin. Minulla ei ollut mitään menetettävää, joten päätin kokeilla.
Aloin kerätä piiriä. Siihen tarvittiin silloin 10 ihmistä, jotka sain kasaan viikossa. Mutta parasta oli, että pääsin mukaan Egyptiin, ja että olin koko kampanjassa Suomen toiseksi paras. Päätin, että tämä ei suinkaan olisi viimeinen Oriflame-reissuni, ja matkoja onkin kertynyt tuon jälkeen monia. Minusta on mahtavaa, että matkoille voi ottaa mukaan myös elämänkumppaninsa. Se kertoo siitä, että Oriflamessa perhearvot ovat korkealla!
Vuodet menivät eteenpäin, ja huomasin olevani koko ajan enemmän kiinni Oriflamessa. Siitä oli tullut vähän kuin elämäntapa. Olin ensimmäisiä piiriedustajia, jotka aloittivat kauneusneuvojien pilottikoulutuksen. Olen toiminut myös kauneusneuvojakouluttajana täällä Lappeenranta-Imatra -alueilla. Olin myös ensimmäisiä, jotka kävivät Oriflamen Yrittäjäkoulun ja kuuluimme ensimmäisiin alueisiin, jotka pääsivät testaamaan Wellness by Oriflame –tuotteita.
Maaliskuussa 2008 saimme uuden Planin, ja nousin suoraan aluejohtajaksi. Pysyin pallilla 2,5 vuotta, kunnes putosin. Nousin takaisin jouluna 2011. Oriflame on välillä ylä- ja alamäkeä…mutta onneksi ylämäki ei lopu koskaan, ja sinne pitää aina pyrkiä!
Oriflame on antanut minulle todella paljon. Olen saanut kasvattaa lapset itse. Olen saanut elämääni todella monta ihanaa ihmistä – kiitos managerit ja edustajat! Oriflamen kautta olen kasvanut ihmisenä ja yrittäjänä, ja oppinut esiintymään entistä paremmin. Olen saanut valtavasti tietoa kauneudenhoidosta ja ihmisen hyvinvoinnista."
Nyt olen toiminut keväästä V. 2015 taas aluejohtajana😊ja teen tätä ihan ammatikseni. ❤️T.Päivi
Uusimmat kommentit
No niin oli 😊... kiva kun pääsit osallistumaan ❤️
Kiitos 😊
KiitoS ❤️! Voimia❤️!
Matkoja tulee koko ajan lisää mihin on mahdollisuus päästä. Toivottavasti pääset vielä nauttimaan jostakin matkasta.