Itsepohdiskelua
Vuosia olen jo näitä Oriflame hommia yrittäjänä pyöritellyt.
Välillä olen kaatunut ja noussut aina ylös. Välillä toiminta menee kuin tanssi eteenpäin... välillä taas ei etene millään vaikka tekee mielestään vaikka mitä.
Silloin on peiliin katsomisen paikka. Useimmiten syypää on turhankin lähellä.
> Olet ikään kuin käännekohdassa ja on osattava kääntää uutta sivua... paikalleen ei voi jäädä kovin kauaksi aikaa...
Mieti missä sie olet hyvä?
Onko siulla jotakin erityistaitoja?
Mitkä ovat omat heikkoudet ja vahvuudet? Kuinka voisit parantaa omaa osaamista? Tai vahvistaa omia heikkouksia.
Kopio omasta Oriflame tarinasta..
"Kuvailisin itseäni näillä kolmella sanalla: koen olevani hyvä ihmissuhde taidoissa. Kyky tulla toimeen erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa on tämän työn yksi tärkeä osa-alue. Koen myös olevani positiivinen, yritän löytää asioista aina positiivisen puolen ja kääntää negatiivisuuden positiiviseksi. Olen määrätietoinen ja kekseliäs... tiedän mitä haluan ja yritän toimia sen mukaan. Eli asetan itselleni tavoitteita, joita seuraan ja joihin pyrin."
Heikkouksia on... joskus liika kiltteys johtajana... tykkäisin, et kaikki menis "leikiten" 😊.
Tähänkin kasvaa. Myös kirjanpito jutut ei oo miulle niitä mieleisempiä juttuja. Senhän vois ulkoistaa?!
Itsepohdiskelu on tervettä.
Käyn läpi aika ajoin missä mennään?
Millaisia tavoitteita itselleni asetan? Ja kuinka niitä seuraan? Ja pääsenkö niihin? Riittääkö suunnitelmani 🤔... toteutumiseen?
Vai tarvitaanko jotakin lisää?!
Riittääkö pyöriminen mukavuusalueella vai arvaisiko lähteä vähän ulkopuolelle pyörimään?! Ajankäytön hallinta... kuinka paljon oikeasti teen työtä joka tuottaa tulokseen. Työn tulos ei näy usein miten heti vaan pitkällä tähtäimellä. Pitkäjänteisyyttä siis tarvotaan.
Paljon pohdittavaa...
Uus asiakashankinnassa...
siun täytyy oppia tunnistamaan asiakkaan tarpeet.
Kysy mitä asiakas odottaa siulta ja kuuntele mitä asiakkaalla on siulle kerrottavaa.
> Kerro tämän jälkeen mitä tarjottavaa siulla on hänen tarpeisiin.
Mieti myös itse asioita asiakkaan kannalta, mut älä tee päätöksiä asiakkaan puolesta.
> Älä jätä tarjoamatta kauppaa jos omassa päässä ajattelet et "ei hän osta kuitenkaan"...
Ei asiakas osta jos hänelle ei ole mitään ostettavaa.
Muista päättää myös kauppa.
^Sama pätee myös rekrytointiin... kun pyydät asiakkaita mukaan toimintaan.
Kun tunnet tuotteesi ja osaat palvelusi hyvin. Osaamisessa on etumatkaa kilpailijoihin nähden asiakkaan silmin.
Opettele tunnistamaan asiakkaan tarve. Tarjoa asiakkaalle hyötyä - ei hintaa. Asiakas ostaa sitä mistä hän hyötyy.
Mieti myös omaa kohderyhmääsi asiakkaiden suhteen.
Mitkä ovat asiakkaiden ostotottumuksia?
Missä päin asiakkaat asuvat?
Onko "face to face" myyntitapa parempi kuin verkkokauppa?!
Tunnista myös kilpailijoita.
> On hyvä tuntea kilpailijoiden tuotteita ja toimintaa.
Mitkä on vahvuudet/heikkoudet. Mitä tuotteita/palveluita tarjoaa?
😊Voit miettiä millä tavalla erotut kilpailjasta?!
Haluatko kuulla lisää...
Liity mukaan Oriflame toimintaan niin kuulet enemmän.
https://fi.oriflame.com/business-opportunity/become-consultant?potentialSponsor=3024577
Aurinkoista heinäkuuta!
❤️T.Päivi
Kuvassa puuni managereita... Lahden manager meating, kevät V.2017
Uusimmat kommentit
No niin oli 😊... kiva kun pääsit osallistumaan ❤️
Kiitos 😊
KiitoS ❤️! Voimia❤️!
Matkoja tulee koko ajan lisää mihin on mahdollisuus päästä. Toivottavasti pääset vielä nauttimaan jostakin matkasta.