Nimikkeet vaihtuivat vuosien myötä...

Kun liityin Oriflameen reilu 15v sitten. Tulin mukaan yhteyshenkilö nimikkeellä.

Kun aloitin sivutoimisen yrittämisen 14,5v sitten toimin Oriflamessa piiriedustajana.
Aika pian ylenin VIP-piiriedustajaksi.
Ja olin ikään kuin urani huipulla.
Kunnes keväällä, V.2008 saimme uuden Planin ja nimikkeet uudistuivat, samoin se, että kuka tahansa voi nousta aluejohtajaksi. Aiemmin johtajat oli firma nimennyt. Tämä oli aikaa kun eri kaupungeissa oli omat aluejohtajat. Nykyisin meillä ei mitään aluerajoja enää ole.

Tämä oli meille isoille, VIP-piiriedustajille vähän niin kuin lottovoitto ❤️saimme tilaisuuden nousta tässä organisaatiossa.
Ja portaat ei lopu koskaan... voi kipittää omaan tahtiinsa niin ylös kun sielu sietää.

Alussa...kun aloitin ns. Piiriedustajana nykyisenä tiiminvetäjänä. Oli vain 1 tilauspäivä milloin kaikki yhteyshenkilöt eli edustajat tekivät tilaukset nettiin. Nykyisin meillä on 3vko:a myyntijakso auki ja tuotteet tilattavissa 24h.
Eli kauppa on aina auki.

Nyt jälkeenpäin huvittaa sekin, että miun tiimiläisten paketit tulivat isoissa pahvilaatikoissa meille kotiin josta sitten edustajat hakivat paketit meiltä kotoa...
Nykyisin on erilaisia toimitustapoja mikä tuntuu itselle parhaalle, suoraan kotiin, postiin, pakettiautomaattiin, matkahuoltoon jne. Kätevää 😊.

Miusta tuntuu, kun aloitin nämä jutut niin miuhun ei oikein uskottu.
Kun kerroin aloittavani piiriedustajana ja kilpailevan Egyptin matkasta niin tuttavat varmaan ajattelivat - "no niin varmaan pääseekin"...
No miulle se oli vain haaste näyttää ❤️☀️et matkalle mennään ja niin mentiin.

Ja reilun viikon päästä mennään Rhodokselle 💃👒👠👙👗☀️
Nauttimaan auringosta, sen lämmöstä ja loistavasta Oriflame seurasta😍.

Tälläkin hetkellä meillä on mahdollisuus päästä matkoille
Münchenin joulumarkkinoille?
Tai vaikkapa Välimeren risteilylle?

Jos kiinnostaa miten 😉kerron mielelläni lisää!!!

Rakastan työtäni ❤️
Kiitos Oriflame!