Tavoitteita, unelmia ja huomiointia
Tämän työn huikeita etuja
Oriflame urani yksi ehkäpä merkittävin vuosi on selkeästi ollut V. 2015-2016.
En olisi ikimaailmassa uskonut, että miut palkitaan Suomen nopeiten (%) kasvavana alueena myynnissä sekä Wellness by Oriflame tuotteiden myynnissä 😊... se oli yksi huippu kokemus. Kovasti tehty työ oli vihdoin kantanut hedelmää. Joten julkinen kiitos ❤️kaikille ketkä tunnistavat itsensä tästä.
Vuonna 2016 sain palkinnoksi 2 ulkomaan matkaa. Ensiksi olimme mieheni kanssa Dubaissa maaliskuussa ja samana vuonna olin ensimmäistä kertaa kansainvälisessä, Länsi-Euroopan Oriflame kokouksessa, New Yorkissa.
Ihan mieletöntä 😊... "pieni tyttö suuressa maailmassa". Asusti hotellissa keskellä Manhattania.
Ja siellä oli muutama muukin ihminen samaan aikaan.
Broadwayn teatterilla kävimme katsomassa Chicagon.
Kävimme myös katsomassa World Trade Centerin... silmät aukenivat tästäkin asiasta aivan eri tavalla😢.
Joka paikassa pyöri keltaisia takseja kuten jenkki sarjoissa, ravintoloihin oli jätettävä dippiä... kaduilla oli kuitenkin yllättävän helppo liikkua.
Täällä konferenssissa miut palkittiin myöskin 😊sen hetken muistan lopun elämäni. Muistona on mm. Tämä kuvassa näkyvä upea taulu.
Juhla illallisristeilyllä oli 20 luv. Teema ja siellä huomioitiin myöskin meitä aluejohtajia.
Siellä syttyi illallispöydässä ruokalistani (paperinen) palamaan (kynttilästä)... onneksi joku pöydässä istuvista huomasi tämän... ja ehti varoittaa miuta ajoissa. Se sitten sammui yhtä nopeasti kun oli syttynyt...vesilasiin. Huh...
Tänä vuonnakin on ulkomaan palkintomatkoja tiedossa 😊kesäkuussa managerien matkalle Rhodokselle ja syyskuussa Oriflamen 50v. juhlaristeilylle Välimerelle.
Mie ❤️työtäni
Voisko tämä olla siunkin juttu?!
Uusimmat kommentit
No niin oli 😊... kiva kun pääsit osallistumaan ❤️
Kiitos 😊
KiitoS ❤️! Voimia❤️!
Matkoja tulee koko ajan lisää mihin on mahdollisuus päästä. Toivottavasti pääset vielä nauttimaan jostakin matkasta.