Touhukas viikko huipentuu mukavaan, ansaittuun matkaan😊☀️!!!
Ajoittain kyselen kentältä, että millaisia koulutuksia toivotte meiltä.
Ja kyselystä nousi vahvasta > myyntikoulutus!!!
Kun sitten voitimme Etelä-Suomen osalta, Kasvun Liekki kampanjan.
Päätin käyttää palkintorahat webseminaareihin.
Ajattelin, että kokeilemme jotakin uutta juttua...Näin mahdollisimman moni pääsee nauttimaan palkinnosta/koulutuksesta.
Tämän viikon maanantaina oli ensimmäinen webseminaari.
Eräs tiiminvetäjäni, Sari Parikka❤️ On markkinoinnin ammattilainen. Sarin avulla löysimme kouluttajan, Tony Ihanderin, Founder, Action Venturesta...Näihin myyntivalmennus webseminaareihin. Koulutuksen Aiheena MyyntiAkatemia/AjankäytönAkatemia.
Tänään illalla on vuorossa toinen webkoulutus. Itselle tuli paljon tuttua asiaa, mutta hyvä näitä on kuunnella, pohtia aina uudelleen... ihan perusasiat tuppaa unohtumaan. Ja itseä on välillä hyvä muistuttaa.
Aina kun kuuntelet jotakin kouluttajaa. Hän saattaa kertoa asioita pikkasen eri tavalla joten mikään oppi ei ole liikaa. Aina jää jotakin takataskuun.
Miusta Tony puhuu hyvin ja selkeästi asioista... ja ottaa hyvin webyleisön mukaan keskusteluihin. Kiitos ❤️että suostuit tähän.
Tiistaina saimme Lappeenrantaan vieraaksi Suomen Oriflamen Tj:n Rakel Lassilan ja Etelä-Suomen aluemyyntipäällikön Riina Hankaan. Rakel on ns. Jäähyväis kiertueella. Joten oli kunnia asia saada hänet vielä vieraaksi.
Yhdessä oman emoni Mirjan ja ala-alueeni Johannan kanssa kutsuimme koolle managerit.
Meitä oli ihan mukava porukka koolla...
Meitä muuten kutsutaan, "Saimaan alueeksi, norppineen ja kuutteineen" 😊jos joku ei sitä vielä tiennyt. Tosin meiän Saimaan alue on levinnyt pitkin Suomea 😉niin harvemmin itse enää käytän tuota nimeä. Mut joissakin jutuissa se saattaa esiintyä. Ainakin jos on kyse koko Mirjan puusta.
Huomenna on todella touhukas päivä... jakson 13 päätöspäivä.
Myö aluejohtajat valmistellaan jo viikolla seuraavaa jaksoa jotta kaikki tieto on annettavissa kenttään perjantaina seuraavan jakson alkuun. Eli nämä jakson päätökset/vaihdot ovat varsin touhukasta aikaa 😊. Ilmankos ne jaksonpäätös päivät sattuvatkin torstaiksi = "touhutorstaiksi"".
Tänään aion pakata vaatteita yms. Matkalaukkuun Oriflamen 50v Golden Conference, Välimeren risteilylle. Kyseessä ei ole ihan "pikku risteily"... 2 risteilijää ja 6000 aluejohtajaa ympäri maailman seilaa Välimerellä. Suomesta meitä lähtee 16 aluejohtajaa. Tänne oli siis kampanja, jotta pääsee mukaan...kun kampanja alkoi päätin, että tonne Mie lähden... tuskin enää 100v kekkereillä risteilen. Tai kuka tietää 😆?! Vannomatta paras.
Ihan vaan vinkkinä 😉Et Suomen Oriflamessa on parasta aikaa Välimeren risteily kampanja. Kampanja on tarkoitettu managereille... eli tiiminvetäjästä ylöspäin. Jokainen kilpailee itsensä kanssa, kun on omat tavoitteet ovat täynnä pääsee matkalle... kenties kera avecin 😊?!
... seuraavassa blogi kirjoituksessa kuulette varmaankin Välimeren risteily matkasta. Matkaan lähdetään perjantaina aamuyöstä...laiva lähtee Roomasta. 😘T.Päivi